Odottakaa hetki vielä,
ennen kuin hylkäätte minut
käsienne
ja katsenne ääriin.
Näin jättäisitte minulle
unelmani –
ne jotka eivät ole
saaneet loppua eikä määrää.
Antakaa koskettaa
tärisevällä varpaalla
vuorten
Vesuvius-ten suulia,
savupiippujen savua,
jotta voisin taas lentää pois
– laaksoon,
johon päivä
ei milloinkaan tunkeudu,
vain Pohjantähti
kylvää siemenen heikkoa valoa.
Siellä odottaisin aamunkoittoa
Kiuruakin,
joka hiljaa taas kantaisi minut taivaaseen.
Mutta ei...
Kämmenelleni
valkoisena
valona
laski vain sulka.
Leijuvan –
jolla kirjoitan
ajatuksille siivet
ja kannatellen kaulaa,
josta voisitte ahnaasti tarttua.
Nyt,
silmät kuin lukon,
sieluani
ei haudata huijaavan maan alle,
Maan valtakunnan vanki en jää.
Ruumiini?
Sen voin antaa teille
ilmaiseksi,
teidän tarvitsee vain kantaa se roviolla
huokailevaksi kekäleeksi.
Kommentaare ei ole:
Postita kommentaar